Näytetään tekstit, joissa on tunniste mekko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mekko. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. tammikuuta 2017

Ihan parhaat mekot

Mulla on ollut jo vuosia halu saada mukava, kaunis ja konstailematon neulosmekko. Sopivaa kaavaa olen etsinyt vaikka mistä. Kauppojen valikoimatkin olen kartoittanut tasaisin väliajoin. Mutta sitä täydellistä ei ole löytynyt.

Mutta nytpä on! Bongasin syksyllä instagramista kivan mallisen mekon, joka oli tehty Ottobre-lehden syksy 2016 kaavalla. Tilasin lehden heti kotiini (plussaa siitä, että lehtiä pystyy tilaamaan Ottobrelta yksittäisinä numeroina) ja sopivan harmaan kankaan löysin Eurokankaasta. Kaava oli just hyvä ja mekosta tuli ihana!

Aloin välittömästi haaveilla toisesta  mekosta. Sopiva kangas antoi odottaa itseään, mutta vihdoin perhosneulos leijaili vastaan palalaarissa. Nyt mulla on kaksi ihanaa mekkoa, jotka passaavat arkeen ja vähän muuhunkin menoon. Jee!



maanantai 24. elokuuta 2015

Mekkotehtailua, jälleen

Elokuussa koitti vihdoin odotettu kesä. Se sellainen kesä, että on mekoille kysyntää. Siitä innostuneena ompelin vielä yhden Ruut-mekon (ensimmäinen esitelty täällä ). Tähysin jo syksyynkin ja ompelin trikoosta Inger-mekon. Trikoon löysin kirppikseltä 20 sentillä! Kyllä tuli halpa mekko, vai mitä olette mieltä? Kaavathan on Mekkotehdas aikuisille-kirjasta.

Inger-mekko. Tätä kuvittelen käyttäväni legginssien kera talvellakin.



Inger-mekko: Vyöllä tai ilman - kumpikin käy!




torstai 9. heinäkuuta 2015

Aino-, Inger- , Ruut- ja Ebbamekko

Meillä oli tänään vihdoin mekkokuvauspäivä! Tai hetki siihen vain meni, kun mieheni napsi pihassa pionipuskien edessä kuvia. Mekot ompelin toukokuussa, kun ihana Mekkotehdas aikuisille-kirja ilmestyi. Kankaat ovat Eurokankaan palalaarilöytöjä.

Ensin ompelin Ainon. Se osoittautui murheenkryyniksi. Kankaani on ohutta puuvillaa ja vaatii vuorin. No, ompelin vuorin ja taakse piilovetoketjun. MUTTA. Vuori oli niin ällöttävän sähköistä, että se tarttui päällikankaaseen kiinni, eikä näyttänyt, eikä myöskään tuntunut, hyvältä. Mekon takapääntie kellotti rumasti ja pääntie osoittautui muutenkin liian leveäksi ja vetskari turhaksi. Vuorista jätin jäljelle vain pääntiekaitaleen. Ja avot, nyt mekko toimii erillisen alusmekon kanssa. Mikäli tekisin toisen Ainon, lisäisin pituuteen ainakin 10 senttiä. Ja jättäisin taskut pois.

Aino ilman vyötä...

... ja vyön kera.

Toisena mekkona valmistui Inger, ehdoton lempparini! Ompelu sujui kuin tanssi ja lopputulos miellyttää kovasti. Vuoria en tehnyt tähänkään vaan käytän pitsimekkoani alusmekon kanssa.




Kolmas mekkonen on Ruut. Ompelu sujui, mutta pääntien kanssa oli hahmotusongelmia. Lopulta sovelsin ohjetta ja hyvä tuli!



Ompelin vielä neljännenkin mekon, Ebban. Ebban annoin ystävälleni Jaanalle. Ebba oli oikein mukava ommella!




maanantai 9. maaliskuuta 2015

Mekkotulva

En ymmärrä miksi, mutta aurinko ja lumien sulaminen sytyttää minussa joka kevät intomielisen mekko-ompelijan. Tällä kertaa mielitekoni kohdistui ihaniin trikookankaisiin, joita tilasin Noshilta ja Kilokankaasta. Näin maalle on kyllä kätevää tilata verkosta: seuraavana päivänä, tai viimeistään parin päivän päästä, postilaatikossa on jo lähetys ja pääsee huristelemaan! Kaavoina käytin Ottobre-lehden kaavoja, jotka ovat mainioita ja helposti muokattavia. Mekot ovat tytölleni ja hän sai osallistua kankaiden valintaan ja mallin hiomiseen. Lempparimekko taitaa olla alin tennarikuvioinen hellemekko. Siilikangas näytti Mintun mielestä ensin liian poikamaiselta, mutta puhvihihat saivat jo mielen kääntymään. Tällä hetkellä isoin kutka ompelemiseen on mennyt, ja hyvä niin!


Kaava on Ottobre-lehdestä 1/2011. Pidensin mallin mekoksi.

Sama kaava kuin yllä. Nyt pitkähihaisena ja helmaröyhelöllä sekä rusetilla.
Rusetti on irrotettava, joten sen paikkaa voi välillä vaihtaa vaikka rinnuksille.
Siilipaidan kaava on muokattu Ottobre-lehdestä 3/2009.
Puhvihihat riittivät tekemään paidasta Mintun mieleisen.
Tennarimekko sai innoitteen Ottobre-lehdestä 3/2009.

torstai 29. toukokuuta 2014

Hellemekko helteitä odottamaan

Löysin ihanan tunikan kirppikseltä. Harmi vaan, että se oli väärän mallinen minulle. Mutta, mutta: siitä tulikin Mintulle mekkonen! Ei tarvinnut edes paljoa muokata. Harmi, etten ottanut ennen-kuvaa. Mutta tässä muutama jälkeen-kuva:


perjantai 7. maaliskuuta 2014

Professorin takki

Ompelin Mintulle kaapissa vuoden lojuneesta kankaasta takkimekon. Mintun mielestä se oli tylsä ja väritön. Ensimmäinen kommentti keskeneräisestä takista oli: "Toi on iha ku joku professorin takki!" Minttu olisi halunnut värittää kuvat. Väriä yritettiin tuoda erivärisillä napeilla. Musta tuntuu, että lopputulos ehkä vähän jopa miellyttää kantajaansa.






maanantai 27. toukokuuta 2013

Hellemekkonen

Naapurini antoi taannoin kasan vanhoja mekkoja mulle. Yhdestä niistä ompelin Mimmille hellemekon. Toivottavasti on sopivia kelejä mekolle tulossa lisää!

Ennen

Jälkeen


perjantai 4. toukokuuta 2012

Metsää ja mekko

Tänään oli jälleen unelmatyöpäivä. Olin Väärinmajan kyläkoulun kanssa keväisellä retkellä Siikanevalla. Ilma suosi, lapset olivat reippaita ja kilttejä, ja metsä toimi taas elvyttävänä paikkana. Oppilaat nauttivat myös.

Sain taas yhden mekkosen valmiiksi: sen kangas on mummilta saatu vanha tyynyliina.





Nyt saunan lämmitykseen ja huomenna kohti mummulaa!



lauantai 28. huhtikuuta 2012

Lähestyvä vappu

Maanantaina on vappuaatto. Lapsilla on hoidossa naamiaiset. Minttu on keijuprinsessa (tietysti), Aaro luultavasti cowboy. Mintulle tein puvun yhtenä inspiraatiohetkenä edellisellä viikolla. Kankaat löytyivät kaapista ja lisukkeet Tiimarista.


Aaron asun lisään maanantaina.

Ajattelin tehdä jo huomenna munkkeja. Sima näyttää jo valmiilta, rusinat pullottavat pinnalla. Pari vuotta sitten tekemääni simaa ei voinut juoda: se kuohusi pullosta ulos! Taisi olla hiivaa liikaa. Saas nähdä, miten tänä vappuna käy. Aattona menemme juhlistamaan vappua ja 7-vuotiasta Eliasta Laakoille :)

perjantai 27. huhtikuuta 2012

TGIF!






Aamupäivällä sain harrastaa liikuntaa työaikana! Aivan mahtavaa. Olin liikunnanopettajana ja kävimme kävelyillä seiskojen kanssa. Perjantai ja ihana kotiviikonloppu edessä. Huomenna vain Pepin treenit :)

Tänäkin viikonloppuna voisin ommella jotain kaunista. Viime viikonloppuna ompelin pari mekkoa, nuo kaksi alinta. Ylimmät olen tehnyt jo aiemmin. Kaikki kankaat on jo eläneet yhden elämän ja nyt pääsivät uuteen eloon. Mekkoja on ihana tehdä!