Tästä se lähtee! Nimittäin kevään remontti. Tällä kertaa kohteeksi pääsevät rintamamiestalomme yläkerrassa olevat lastenhuoneet, ensin Aaron, 10v., huone jonka jälkeen Mintun, 7v., huone. Alla on ennen-kuvia Aaron huoneesta. Tapetti on varmaankin 1970-luvulta, ja jollain tavalla pidän siitä. Mutta se saa silti lähteä, ei ole nimittäin pojan mieleen... Lautalattia etsittiin kokolattimatto- ja muovimattokerrosten alta esiin taloon muuttaessamme, vuonna 2005. Se maalattiin ja olen siihen tosi tyytyväinen! Ikkuna vaihdettiin uuteen muutama viikko sitten.
Yritämme päästä vähällä tämän huoneen remontissa: uudet tapetit, liukuovet komeroihin, huonekalujen uudistamista ja uudelleen sijoittelua. Ensin pitäisi valita tapetti.
Tapettitehdas Pihgren ja Ritolan mallistossa olisi vaikka mitä herkkuja! Luulen tosin, etteivät ne kelpaa meidän kymppiveelle. Toiseksi pitää alkaa etsiä liukuovia komeroihin. Nuo vanhat komerot ja ovet ovat epäkäytännölliset, vaikkakin perinteiset ja tähän taloon kuuluvat. Remppareiskana puurtaa jälleen Arto muiden töiden ohella, joten voi olla, että valmista ei tule niin nopeasti kuin haluaisin.
Yritän malttaa olla hoputtamatta (vaikkei se varsinaisesti olekaan vahvuuteni). :)
ps. Kuvia olohuoneen remontista vuodelta 2012
täällä!