Jälleen viikko sujahti. Tämän viikon päivät menivät töissä ja illat siivotessa. Perjantaina meillä saunottiin ja syötiin pizzaa työkavereiden kanssa. Oli ihana ja virkistävä ilta! Talviturkki jäi järveen, muulta perheeltä turkit sinne jäivät jo tiistaina. Viikko on ollut täynnä aurinkoa ja hyvää mieltä!
Tänään olen enimmän aikaa maannut auringossa. No, kylvin kasvimaalle kesäkukkien siemeniä. Raparperi on jo isoa - piirakan voisin tehdä ensi viikolla. Muutenkin kaikki perennat ja puskat ovat tällä viikolla venyneet pituutta huimasti! Kukkamaalla alkaa jo olla ahdasta ja siellä näkyy olevan sellaisiakin perennoita, joita ei viime vuonna noussut pintaan lainkaan.
Arto on ollut ahkerana ja maalannut takaterassin seinän. Syksyllä se maalattiin vain kertaalleen. Tänään käymme vielä pyöräilemässä ja sen jälkeen siirrymme rantasaunan rauhaan.
Enää viikko ja sitten alkaa KESÄLOMA!! Mintulla on enää neljä hoitopäivää. Aarolla on vielä perjantainakin eskaria. Lauantaina menemme Veeran lakkiaisiin.
ps. Tänään on ollut eka päivä kolmeen viikkoon ilman jatkuvia allergia-aivastuskohtauksia :)
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
tiistai 22. toukokuuta 2012
Minilomalla
Vietimme Mäkelässä ihanan ja rennon miniloman keskiviikosta sunnuntaihin. Lomasta jotain kertoo se, että ehdin lukea yhden paksun kirjan ja neuloa 1,5 villasukkaa. Arto istutti papan kanssa 2000 kuusentainta. Minäkin pääsin kokeilemaan - ja Aaro.
Lapset viihtyvät myös hyvin. Pelattiin paljon pelejä ja oltiin ulkona. Kyllä nyt pitäisi vielä jaksaa kaksi viikkoa töitä ja eskaria ja hoidossa. Kotimatkalla kävimme Jyväskylän Prismassa ja mukaan sieltä tuli mm. kumivene.
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Viikon satoa
On ollut hässäkkää tällä viikolla, mutta kaikkea kivaa sellaista! Tulimme juuri Tampereelta, jossa kävimme korkkamassa huvipuistokauden Särkänniemessä. Satoi, tuuli ja oli kylmä. Onneksi oli ilmainen keikka ja uusia on vielä pari kesän mittaan luvassa. Viihdyimme vain pari tuntia ja huulet sinisinä menimme syömään Koskariin.
Maanantaina tulin lasten kanssa Porin reissusta kotiin ja illalla haravoimme Pyynikkilän talkoissa. Keskiviikkona oli Aaron kouluun tutustumisilta ja Minttu pääsi Ailalle ja Artulle hoitoon. Nyt meillä asuu pikkupoika, joka haluaisi kouluun hetijustnyt, koska siellä oli niin kivaa! Vielä tarvitsee kolme kuukautta malttaa, 13.8.2012 klo 8.50 se taival sitten alkaa. Kotona lapset leikkivät koulua: Aaro oli opettaja ja Minttu oppilas.

Lasten hymyt eivät hyytyneet kylmässä :)
Huomenna on äitienpäivä. Luvassa on toivottavasti jotain itsetehtyä ja aurinkoa. Onnellista äitienpäivää äideille <3
perjantai 4. toukokuuta 2012
Metsää ja mekko
Tänään oli jälleen unelmatyöpäivä. Olin Väärinmajan kyläkoulun kanssa keväisellä retkellä Siikanevalla. Ilma suosi, lapset olivat reippaita ja kilttejä, ja metsä toimi taas elvyttävänä paikkana. Oppilaat nauttivat myös.
Sain taas yhden mekkosen valmiiksi: sen kangas on mummilta saatu vanha tyynyliina.
Sain taas yhden mekkosen valmiiksi: sen kangas on mummilta saatu vanha tyynyliina.
Nyt saunan lämmitykseen ja huomenna kohti mummulaa!
tiistai 1. toukokuuta 2012
Aurinkoinen vappu
Vappuaatto vietettiin hyvässä seurassa ja tänään herättiin jo seiskalta auringon kutitukseen. Eilen oli naamiaiset meillä kaikilla. Aaron kuva alla, Titanicin kapteenina. Itsetehdyssä rintamerkissä lukee "Shouhauthon Nyyjook" :) Arto oli remppa-Reiska ja minä seitkytlukunen typsy. Yritän joskus laittaa kuvat, mutta nyt ne ovat puhelimessani. En ole vielä opetellut käyttämään Lumiaani siltä osin.
Munkkeja leivoin jo sunnuntaina, tuli muuten makoisia. Jäät lähtevät luultavasti tänään Pappilanlahdestakin! Arto nappasi sunnuntaina loistavan kuvan.
Tänään ohjelmassa on vielä ainakin Ruoveden mieskuoron perinteinen vappukonsertti. Siellä kuullaan myös naiskuoro Lähteen likkoja.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)