Neulomuskerhomme tehtaili joulukortteja sunnuntaina. Oli alkuun aikamoista luomisen tuskaa, mutta kun vauhtiin pääsi niin ei olisi malttanut lopettaa. Big Shoot ampui sisuksistaan ihania poroja, joulupalloja, kuusia... Leimasimia oli riittävästi ja värejä paljon. Tänään jatkettiin urakkaa lasten kanssa.
*********** JOULUAIKA on virallisesti avattu meidän pirtissä! ********************
tiistai 29. lokakuuta 2013
perjantai 25. lokakuuta 2013
Kaamokseen valoa
Tunnelmallista viikonloppua! Olen ihastellut kaverini seinällä olevaa kranssia parin vuoden ajan. Nyt vihdoin näpersin samanmoisen olohuoneeseen tunnelman luojaksi. Oli nopea ja helppo tehdä. Hyvä ohje kuvineen täällä. Kaikki materiaalit löytyivät kotoa.
Alkuperäinen ohje on Taito Pirkanmaan. Desing Katja Lehtonen |
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Pupuntupsulippis
Huomaako, että olen lomalla? Blogiin tulee jatkuvalla syötöllä uutta matskua, on ollut hyvä loma! Lippispipan virkkasin uuden Novita talven ohjeen mukaan. Langat löysin kaapista ja tupsun nappasin irti vanhasta piposta. Tuubihuivin neuloin jo aiemmin syksyllä. Lankana siinä on Blissin Angel ja Novitan Säde yhdessä (paljetit ei harmikseni kuvassa näy).
perjantai 18. lokakuuta 2013
Syyspipat
Mulla on muhinut jo tovin idea päässä: haluaisin ommella trikoopipoja (ruttupipoja) aplikaatioilla. Nyt syyslomalla oli vihdoin aikaa toteuttaa suunnitelma ja tekaisin pari koekappaletta. Sydänpipaan silitin heijastinkalvoa. Olipa mukava tehdä, sai niin nopeasti valmista! Ei muuta kuin lisää vaan!
torstai 17. lokakuuta 2013
Norskit
Pitkästä aikaa intouduin kirjoneuleesta! Viimeksi varmaan 20 vuotta sitten olen neulonut kirjoneuletta. Olipa kivaa! Malli lapasiin on täältä. Lankana mulla on 7 veljestä ja sen vuoksi ohjeen mukainen kuvio ei ihan kokonaan mahtunut. Ranteen aloitin 44 silmukalla ja lisäsin vikalla kerroksella 4 silmukkaa.
Nyt olen neulomassa tämän värisiä |
******************** Täällä muuten sataa parhaillaan ensilumi ******************
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
lauantai 5. lokakuuta 2013
Syksyn tuloksia
Loistavaa lokakuuta! Mulle se on ollut ainakin loistava, sain paremman näkökyvyn Medilaserilla eilen! Nyt näen jo vallan mainiosti ja silmät tuntuvat vain vähän kuivilta. Heippa silmälaseille!
Muutama työ on valmistunut. Helmineuleella tein Kelo-langasta tuubihuivin. Puikko koko 8 ja silmukoita oli 26. Lapaset on Isoveli-langasta. Päällä on sama palmikkokuvio kuin Mintun säärystimissä (ohje Novita-lehti syksy 2013). Lankana Hile.
Arto on ottanut taas mahtavia maisemakuvia. Syksy on kaunis vuodenaika!
Muutama työ on valmistunut. Helmineuleella tein Kelo-langasta tuubihuivin. Puikko koko 8 ja silmukoita oli 26. Lapaset on Isoveli-langasta. Päällä on sama palmikkokuvio kuin Mintun säärystimissä (ohje Novita-lehti syksy 2013). Lankana Hile.
Arto on ottanut taas mahtavia maisemakuvia. Syksy on kaunis vuodenaika!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)