keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Hip Hei! Huhtikuu!

Aurinkoinen pääsiäinen Iisalmessa on ohitettu ja arki taas käsillä. Kesäaikaan siirtyminen väsyttää hieman, mutta eiköhän se tästä taas. Pääsiäisen ohjelmaan kuului jäämäestä laskua, luistelua, jäällä aurinkokylpyjen ottamista, hyvää ruokaa ja lepoa. Ja tietysti kässäilyä!

Mummilaan menossa Pappa ja Minttu.

Aaro innostui kiekkovarusteista.

Lankalauantain saunomismaisema. Myös vastarannan kokko kuvassa.


Automatkoilla sain tehdyksi junasukat. Ei tule omalle vauvalle, vaan varastoon annettavaksi jonkun muun vastasyntyneelle sitten joskus. Oli vaan pakko kokeilla tuota mallia. Ohje sukkiin täältä. Mulla tosin lankana oli Sisu.


Sisustuskorin virkkasin tarpeesta eteiseen. Siinä säilytetään aurinkolaseja. Aaro virkkasi myös oman pikku korin. Ja tulikin kyllä hieno 8-vuotiaan tekemäksi.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti