Oi! Sain Helga Isagerin iki-ihanan Neuleiden neljä vuodenaikaa-kirjan tänään. Tampereen ihanimman
lankakauppa Kerän Jonna Hietala suomensi sen meidän kaikkien neulontahullujen iloksi. Olen ihastellut kirjaa ja sen kauniita kuvia jo parin vuoden ajan Kerässä käydessäni, mutta kirjan kieli ja minun taitoni eivät kohdanneet. Etenkin Lemon-paita herätti mielenkiintoni heti. Nyt olenkin tekemässä Lemonia Jonnan
LemonKal-haasteen innoittamana. Paitaa tulen tuskin käyttämään kesäaikaan, mutta talvella varmasti trikoopaidan kera. Isagerin langat ovat lumoavan värisiä ja laadultaan ihan kymppejä.
Tämän huivin tein viime kesänä Isagerin Alpaca 1 -langasta. Lanka on vain pehmennyt runsaassa käytössä.
Kirja on kaunis ja ohjeet on kirjoitettu selkeästi. Napsasin kameralla muutaman aukeaman kirjasta teillekin ihasteltavaksi. Ainakin nämä olisi pakko neuloa (mutta millä ajalla?).
Kirjan mallit ovat nähtävillä Raverlyssa, käy tsekkamassa ne
tästä linkistä.
|
Daffodil-takki |
|
Amber-liivi |
|
Lemon-paita. Neulon parhaillaan etuosan keskiosiota. |
|
Honey-takki. Tätä on jo nähty valmiina muutamissa blogeissa. |
|
Pine-takki. Ihan mahdottoman kaunis kohoneulepinta ja malli! Tämä on pakko tehdä seuraavaksi. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti