torstai 29. toukokuuta 2014

Hellemekko helteitä odottamaan

Löysin ihanan tunikan kirppikseltä. Harmi vaan, että se oli väärän mallinen minulle. Mutta, mutta: siitä tulikin Mintulle mekkonen! Ei tarvinnut edes paljoa muokata. Harmi, etten ottanut ennen-kuvaa. Mutta tässä muutama jälkeen-kuva:


lauantai 17. toukokuuta 2014

Terassikalusteet ja k e s ä !

Oi miten ihana oli herätä viikonlopun viettoon, kun aurinko paistoi korkealta sinisellä taivaalla! Ja mikä lämpö! Tänä viikonloppuna aloitamme satavarmasti grillikauden ja samalla vihimme terassin käyttöön. Ulkoportaat ja terassihan nikkaroitiin viime kesänä.Terassikalusteet on Ikeasta. Istuintyynyt ompelin pehmentämään istumista, sillä luulen, että kesän aikana tulemme istumaan tuossa hetken jos toisenkin!


keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Rikke

Pipo odottelemaan ensi talvea! Lankana on Lang Yarnsin Novina. Sitä kului 50g (kerä a´25g). Puikot nro 3 ja 4. Ohje Rikke Hat.




tiistai 22. huhtikuuta 2014

Aaron ihan ite tehty!

Meillä asustaa nykyään kolme innokasta neulojaa! Aaro opetti Mintulle neulomisen jalon taidon ja itse hän sai tehtyä ensimmäisen piponsa pääsiäisenä. Aaro teki kaiken alusta loppuun: loi silmukat ja päätteli myös. Kyllä äiti on nyt onnellinen :)

Kärsivällinen ope opettaa.


Korissa oleva keltainen työ on Mintun neulomus.
Pipo sai myös tupsun.


sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Virvon varvon

Palmusunnuntain meininkiä. Tällä kertaa ei ollutkaan noitia liikkeellä, kuten viime vuonna.






torstai 10. huhtikuuta 2014

Mekkoilua ja paitatuunausta

Ompelukone on surissut viikon verran ahkerasti. Ompelin pari mekkoa itselleni (sitä ei yleensä tapahdu), terassille pepunalusia, Mintulle collegemekon (kuvat alla) ja tuunasin riikinkukon Aaron vanhaan paitaan, jotta se kelpaisi Mintulle. Ja pää pursuaa lisää ideoita. Onneksi on viikonloppu lähellä!

Mintun mekko takaa
Mekko edestä
Minttu valitsi napit riikinkukon sulkiin.
Nämä ihanat kukat ovat loistaneet ikkunalla jo pari viikkoa! Pienet auringot!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Viikonlopun onnea

Onpa ollut tosi kiva viikonloppu! Pihahommia, kässäilyä, taivaallisen hyvän mutakakun leipomista ja kaikkea ihan tavallista. Tontilta en ole poistunut perjantain jälkeen. Aika terapeuttista, ainakin välillä. Lapset ovat viihtyneet ulkoleikeissä ja nauttineet vapaapäivistä. Tällä hetkellä Aaro opettaa Mintulle neulomisen alkeita. Hyvin kestää hermot opettajalla ja oppilaallakin :)

Mutakakun tosi helppo resepti on  täältä. Ja nam, miten hyvää!
Purolangasta tehdyt vanttuut ensi talveksi. Ranneke isoveljeä.


Järvi on vielä jäässä. Aika mustana kuitenkin jo.